lauantai 9. tammikuuta 2016

Vinokaton alaosa hyötykäyttöön

Oikea viheliäisyyden huippu on vinokattoisen huoneen sisustaminen! Meillä tällainen vinokatto löytyy kahdesta makuuhuoneesta ja asettaa kyllä todella rajoitteita sekä kalustamiselle, että pintamateriaalivalinnoille. 

Meidän vanhempien makuuhuoneen osalta kyllästyimme siihen , että vinokaton alle jäävä tila on aivan hukkatilaa ja muutenkin suuressa makuuhuoneessamme aivan turhaa tilaa. Säilytystilaa taas talossamme on tarpeisiimme liian vähän ja siitä se ajatus silloin kesällä sitten lähti.



Teetätimme silloin makuuhuoneemme koko toisen sivustan vinokatto- osuudelle mittatilauksena liukuovet. Saimme todella hyvin hyödynnettyä hukkatilan ja lisäksi ovet sulautuvat muuhun sisustukseen kivasti. Ovien taakse kätkeytyy lisää säilytyskalusteita, jotka olemme valinneet niin, että ei haittaa vaikka ovet ovat osaksi auki, vaan näkymä pysyy siistinä ja selkeänä. 





Vähän meillä vielä tuo ovien taakse jäävän alueen sisustaminen ja laitto on kesken. Sieltä puuttu mm.taso silitystä varten,  kenkäsäilytys sekä henkarisäilytyskalusteet. Kaikkea emme ole raskineet kerralla ostaa, vaan täytyy malttaa mielensä ja säästää taas hetki. Onneksi tämä nykyinenkin helpottaa jo kummasti arkea.




 Miten paljon siistimpänä paikat pysyvätkään, kun kaikelle löytyy oma paikkansa. Liukuovissa on todella kiva, että ne voi osaksi jättää auki, menevät siististi päällekkäin toiseen nurkkaan, jos toisen sivustan haluaa jättää avoimeksi. Pohdimme vielä myös ovien takana olevan tilan valaistusta. Led- nauhavalaistus voisi olla hyvä ratkaisu. Ollaan kyllä todella tyytyväisiä, että lähdettiin tähän urakkaan kesällä, kummasti helpotti arkea ja hukkatila saatiin minimoitua tämän huoneen osalta.

Painiiko joku teistä lukijoistani saman vinokatto-ongelman kanssa? 

1 kommentti:

  1. Painin samaisen ongelman kanssa. Hienot ovat liukuovet! Voinko udella, että paljonko maksoi? Nyt kyllä heräsi halu itselläkin laittaa samanmoiset. Kaunis huone kaikenkaikkiaan. / Essi

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä merkki käynnistäsi :)