lauantai 21. helmikuuta 2015

Mitä kuuluu tänään?

Mitä meille kuuluu tänään?
Tänään on ollut hyvä päivä. Aamulla nukuimme pitkään, vaikka mies komusikin ennen kukon laulua ylös ja lähti kurssille. Lapset eivät onneksi heränneet vaan vetelimme hirsiä erikoisen pitkään. Aamu sujui hyvin, lapset söivät mannapuurot kiltisti ja leikkivät juurikaan riitelemättä.
Aamupäivän kauppaostokset koko komppanialla sujui mallikkaasti ja yhtään juoksuaskelta kaupassa ottamatta. Pieni mies nukahti päikkäreille nopsaan ja nukkui pitkät unet. Sillä välin minä sain tehtyä parin päivän ruoat, pestyä ja viikattua pari koneellista pyykkiä ja tehtyä muuutaman paperihomman. Tytöt siivosivat lastenhuoneet oma-aloitteisesti. Tyhjensivät astianpesukoneen ja pesivät vessojen altaat. Ruoka maistui kaikille ja leikit jatkuivat riitelemättä. Keskimmäisen kanssa saimme siivottua koko makuuhuoneen, pienin jaksoi katsella kirjoja ja leikkiä leluillaan meitä seuraten. Välillä sängyllä hyppien ja siskon parvelle kiiveten, mutta saimme kuitenkin siivottua. Vaihdoimme jopa verhot. Tuuletettuihin, puhtaisiin petivaatteisiin on ihana illalla saunan jälkeen pötkähtää. 
Tapasin ihania veljiäni ja lasteni enoja. Lapset olivatkin jo ikävöineet.
Mies vei kotiin tultuaan lapset ulkoilemaan vielä ja minä sain siivottua koko huushollin loppuun. Jäjestin jopa yhden kaapin. Nyt saan hetken tässä istahtaa ja kirjoittaa tämän postauksen, muiden vielä ulkoillessa. Sitten alkaakin punaposkille lauantai- sauna ja iltapalahommat. Lasten mentyä nukkumaan viimeistelemme miehen kanssa keittiöremppa suunnitelman ja ehkä ehdimme katsoa pari viikkoa tuossa odottaneen suomalaisen elokuvan.  Hyvin sujunut lauantai, ihana arjen täyteinen lauantai.
 Voisiko elämältä muuta toivoa?





4 kommenttia:

  1. Kuulostaa täydelliseltä touhukkaalta lauantailta! :-) Me hoidettiin vain kauppa-asiat tänään ja moon ihan poikki! Ei ole voimat vielä entisellään sairastelun jälkeen.. :-)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa mukavalta! Se on niin kivaa, kun kaikki sujuu suuremmitta ongelmitta,
    jaksaa sitten taas niitä hankalampia päiviäkin paljon paremmin.
    Ihana kukka!

    VastaaPoista
  3. Sateesta huolimatta hypittiin koko päivä vesilätäköissä :)

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä merkki käynnistäsi :)